Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Toiminta

Rälläkässä vallitsevana toiminta-muotona on hoitajatoiminta, mutta pyrimme järjestämään myös muuta toimintaa. Koiramme esimerkiksi käyvät jonkin verran kilpailuissa, virallisissa ja epävirallisissa. Kovin tavoitteellisia emme välttämättä niiltä osin ole, mutta eihän sitä tiedä jos joskus jonkun valion tähänkin porukkaan saisi!

 

Kilpailut

Järjestämme jonkin verran myös itse kilpailuita. Ne ovat välillä virallisten kilpailuliittojen alaisia ja toisinaan taas epävirallisia. Rennolla meiningillä pyritään kuitenkin menemään eteenpäin. Kilpailulajeina nähdään ihan kaikkea laidasta laitaan, joten silmät ja korvat auki!

TULEVAT KILPAILUT
00.00.2016 - Laji - Kutsu - Muuta

MENNEET KILPAILUT
30.10.2016 - Agility - Kutsu - vain 1-luokat

 

Kasvatus

Kasvatustoimintamme on melko minimaalista. Meillä ei ole mitään tiettyä kasvatusrotua, joten minkä tahansa rotuisia pentuja saattaa kenneliimme syntyä. Kovin usein pentueita ei varmastikaan ole tulossa. Jos haluat meidän kasvattimme, olethan ystävällinen ja luet allaolevan tekstin huolellisesti.

  • Rälläkän kasvatin perustietoja (nimi, rotu, syntymäaika, sukupuoli, kasvattaja, rekisterinumero) ei saa vaihtaa.
  • Kasvatin sivulle on linkitettävä virtuaalikennel Rälläkän (http://rallakan.suntuubi.com).
  • Olisi mukavaa kuulla kasvatin kuulumisia aina silloin tällöin. Se ei kuitenkaan ole aivan välttämätöntä, mutta olisi mukavaa tietää missä kasvatin kanssa mennään.
  • En vaadi kilpailuissa käymistä, mutta olisi mukavaa jos kasvattini sivuilla näkyisi välillä jotain elonmerkkejä
  • Kasvatille on mahdollista saada piirroskuva mukaan, kysy ostotilanteessa lisätietoja!
  • Toivoisin kasvatilleni pysyvää kotia, mutta jos jostain syystä joudut luopumaan siitä, ilmoita ensin minulle. Voimme sopia yhdessä siitä, muuttaako koira takaisin Rälläkkään, vai myydäänkö se eteenpäin johonkin muualle.

PENTUESUUNNITELMAT
-

SYNTYNEET PENTUEET
-

KORISTEKUVAT, TAUSTAT JA MUU GRAFIIKKA © PIXABAY, ELLEI TOISIN MAINITA.
TEKSTIT JA MUU SISÄLTÖ © FAUNI / RÄLLÄKÄN, ELLEI TOISIN MAINITA.

 

©2017 Virtuaalikennel Rälläkän - suntuubi.com